Kahvin historia

Kahvin alkuperä

Kahvin alkuperä on paikannettu nykyiseen Etiopiaan. Arkeologisten kaivausten perusteella on päätelty, että luonnonvaraista kahvia on kasvanut seudulla yhtä kauan kuin siellä on ollut ihmisiäkin.

Tarina Kaldista

Kahvi, kuten monet muut elämän hyvät asiat, löydettiin sattumalta. Kahvin keksimisestä on useita tarinoita. Niistä tunnetuin kertoo Etiopiassa, Caffan alueella eläneestä Kaldi-nimisestä vuohipaimenesta. Eräänä iltana hänellä oli vaikeuksia saada vuohet asettumaan yöksi. Vuohet olivat pureskelleet kahvipensaan kiiltäväpintaisia lehtiä ja punaisia marjoja. Kaldi itsekin maisteli marjoja ja kävi yhtä levottomaksi kuin paimennettavansa. Maku ei ollut kummoinen, joten hän heitti marjat nuotion leimuun. Nuotiosta lehahti ilmaan mahtava tuoksu. Miedontaakseen marjojen vahvaa makua joku keksi myöhemmin murskata ne ja sekoittaa kuumaan veteen. Näin syntyi kahvijuoma.

Matka Eurooppaan

Huhut kahvista kulkeutuivat Eurooppaan kauppamiesten mukana1600-luvulla. Kahvikaupan aloittivat ensimmäisinä venetsialaiset kauppiaat, jotka alkoivat kuljettaa raakakahvia Mochan satamasta. Italiasta kahvia toimitettiin edelleen muualle Eurooppaan: ensimmäiset kahvia vastaanottaneet kaupungit olivat Marseille, Amsterdam ja Lontoo.

Valistusajalla 1700-luvulla uusi juoma vahvisti järjen aikakautta, kirkasta ajattelua ja älyllistä keskustelua.