Kahvi tuoksuu tulevaisuudessa Vuosaaren sataman yritysalueella

Pauligin uusi paahtimo on nyt harjakorkeudessa

Suomen ja koko maailman mittakaavassa merkittävä Pauligin paahtimohanke etenee aikataulussa. Vuosaaren sataman yritysalueelle nousevan rakennuksen harjannostajaisia juhlitaan keskiviikkona 18.6. Rakennuksen ulkomuoto hahmottuu jo hyvin. Näkyvin osa, raakakahvisiilosto, nousee maamerkkinä 40 metriin merenpinnasta.

Pauligin rakenteilla oleva uusi paahtimoVuonna 2009 toimintansa aloittava Pauligin uusi paahtimo on merkittävä investointi Suomeen ja pääkaupunkiseudulle. Sillä varmistetaan, että suomalaiset saavat jatkossakin kotimaassa paahdettua korkealaatuista kahvia kuppeihinsa, omien makutottumustensa mukaan. Suomen lisäksi kahvia viedään Vuosaaren paahtimosta muun muassa Pauligin kasvaville markkinoille, Venäjälle ja Baltian maihin.

”Päätös uuden paahtimon rakentamisesta ja sijoittamisesta Suomeen tehtiin kesällä 2006. Päätökseen vaikuttuivat ratkaisevasti sekä ammattitaitoinen henkilökuntamme Vuosaaressa että sataman mainio logistinen sijainti. Uusi paahtimo vaalii suomalaisen kahvinjuonnin perinteitä huippumoderneilla menetelmillä”, kuvailee Oy Gustav Paulig Ab:n toimitusjohtaja Pekka Pirinen.

Harvinaislaatuinen hanke

Hanketta suunnitteluvaiheesta lähtien vetänyt Minna Forsström Oy Gustav Paulig Ab:ltä on tyytyväinen rakennusprojektin etenemiseen aikataulussa. ”Viime vuoden loppupuolella solmimme sopimukset suurimmista prosessilaitehankinnoista, kuten paahtokoneista, ja pakkaushallihankinnat ovat juuri loppusuoralla. Rakennuksen suurin yksittäinen osa eli raakakahvisiilosto on juuri valmistumassa. Kaikkiaan paahtimoita rakennetaan harvoin, työmaamme on tietääkseni tällä hetkellä maailman suurin”, kertoo projektijohtaja Forsström.  

Uusi paahtimo tuottaa yli 100 miljoonaa kahvipakettia vuodessa. Rakennus tarjoaa myös toimistotilat Oy Gustav Paulig Ab:n, Paulig Pro Oy:n, Paulig Oy:n ja Santa Maria Finland Oy:n henkilökunnalle eli reilulle 200 henkilölle. Henkilöstö siirtyy uusiin tiloihin syksyn 2009 aikana, jolloin nykyinen paahtimo lopettaa toimintansa. Paulig on yhdessä Helsingin kaupungin ja paikallisten yhdistysten kanssa suunnitellut alueen kaavoitusta merelliseksi asuinkortteliksi.    

Lisätietoja:

Projektijohtaja Minna Forsström, Oy Gustav Paulig Ab

040 702 9896,

Viestintäpäällikkö Leena Miettinen, Oy Gustav Paulig Ab

040 5627 302,

 

Tiedotteen ja aiheeseen liittyvää taustamateriaalia ja kuvia voi ladata osoitteessa www.paulig.fi/uusipaahtimo.

Takaisin