42. Uolevi Nurmi

Artenomipuuseppä

Parhaat kiksit saan oivalluksesta: näinhän mä sen teen, näin tästä tulee hyvä." Uolevi Nurmi, 30, kertoo saaneensa innostuksen puuhun materiaalina jo pienenä, onnistumisen elämyksinä. Uolevi pitää itseään tyypillisenä suomalaisena metsien kasvattina, kannon päällä istuskelijana. Sitä kautta on kypsynyt puusepälle tärkeä materiaalin tuntemus. - Materiaali täytyy tuntea. Enkä tarkoita ainoastaan puulajien teknisiä ominaisuuksia, vaan myös niiden historiaa. Missä puu on kasvanut, millaista elämää sen ympärillä on vietetty... Pöydässä saa näkyä, mitä puun kasvaessa on sattunut ja tapahtunut, valaisee Uolevi.

LAATUA EI VOI TEHDÄ, EI EDES KORVATA HYVÄLLÄ TYÖLLÄ, JOS MATERIAALI ON HUONOA

Puun tuntemus näkyy Uolevin valmistamissa kalusteissa kiehtovina kuvioina ja elävinä pintoina. - Kyllä lankusta jo näkee, mitä siitä voi saada aikaiseksi. Vähän myöhemmin, kun lankku on hitaasti kuivunut, siitä voi alkaa etsiä syyn kuvioita ja värivaihteluita, jotka tekevät sen ilmeen. Uolevi puhuu mielellään puun kunnioittamisesta. Siitä, että hyväksyy materiaalin hyvät ja huonot puolet eikä yritä väkisin taivuttaa sitä paikkaan, johon se ei sovellu. - Hyvässä työssä näkyy ja tuntuu siihen käytetty aika. Sitä on laatu.

TIE ON PITKÄ JA MAALIKIN JOSSAIN TUOLLA KAUKANA, MUTTA PÄIVÄÄKÄÄN EN OLE KATUNUT

Uolevi on unelma-ammatissaan. Jokainen tilaus on mahdollisuus oppia uutta ja kehittää omia työtapoja. Käytettävät rakenteet voivat vaihdella suurestikin valitun puulajin ominaisuuksien perusteella. - Minä toteutan asiakkaan näkemyksiä sillä taidolla, joka minulle on syntynyt. Sellaisen ruokapöydän ääreen on perheen hyvä tulla, jossa on osa perhettä itseään. Uolevi kelpuuttaa puun sellaisena kuin se on, jotta valmiista tuotteesta näkyisi päällimmäisenä aitous. - Hyväksymällä kasvuoikut ja käyttämällä niitä tasapainoisesti, saadaan luonnonmukainen pinta. Sellainen, jota voi sitten valmiissa pöydänpinnassa ihmetellen ihailla - vielä vuosien päästä.

Yhteystiedot:

Puuverstas Osmansolmu Tmi
Kailinniituntie 9 24800 HALIKKO
P. (02)733 1465, 040 738 7281

http://www.uolevinurmi.fi

Takaisin
Back to top