HR-johtaja kuulee kuiskauksen

2.10.2018

Pauligin tuore HR-johtaja Anu Pires on työskennellyt uransa aikana Brasiliassa, Intiassa, Kiinassa ja Singaporessa. Brasilia opetti hänelle kantapään kautta, että keskusteleminen ihmisten kanssa on ainoa tapa tutustua uuteen kulttuuriin ja viedä asioita eteenpäin yrityksessä. ”Ihmisiä kuuntelemalla tulee ilmi valtava määrä hiljaista tietoa, jota yritys voi ja sen kannattaa hyödyntää.”

Äänensävyillä ja eleillä on valtava vaikutus yritysmaailmassa. Johtajan ei kannata koskaan vähätellä kehonkielensä ja käyttäytymisensä merkitystä työyhteisölle. Tätä mieltä on Pauligin henkilöstöjohtajana lokakuun alussa aloittanut Anu Pires.

Suomalaiset johtajat puhuvat asioista usein melko suoraan ja arvostavat johdonmukaisuutta.

”Yrityskulttuurissamme helposti ajatellaan, että totuus ja suoruus ovat niin suuria hyveitä, ettei ilmaisutavalla ole juurikaan väliä. Tavalla, jolla asiat sanotaan, on kuitenkin valtavan suuri vaikutus siihen, miten asioita saadaan vietyä organisaatiossa läpi ja eteenpäin”, Pires sanoo.

Ennen Pauligia hän työskenteli Lumenen henkilöstöjohtajana. Piresillä on laaja-alainen kokemus henkilöstöjohtamisesta eri toimialojen yrityksissä sekä kansainvälisesti. Nokia-vuosiensa aikana hänen vastuualueinaan olivat muiden muassa Aasia sekä Latinalainen Amerikka verkkoliiketoiminnan osalta. Hän on asunut työnsä vuoksi perheineen pitkään Brasilissa, Intiassa, Kiinassa sekä Singaporessa.  Yhteensä ulkomailla vierähti lähes kymmen vuotta.

Mikä oli suurin oppi ulkomaanvuosilta?

”Brasilia todella muutti minua johtajana. Eniten opin siellä tekemistäni virheistä kolmekymppisenä HR-päällikkönä. Kun menin sinne, ajattelin, että ihmiset kyllä muuttuvat kun vain toimin omalla tyylilläni ja määrätietoisesti. Kantapään kautta opin, että suurin osa maailman asioista riippuu ihmisten välisistä suhteista ja niiden toimivuudesta. Jos suhteet ihmisiin eivät ole kunnossa, mikään ei toimi”, Pires kertoo.

Kun hän lähti myöhemmin Intiaan, hän käytti paljon aikaa ihmisiin tutustumiseen ja kertoi työntekijöille avoimesti myös itsestään. Piresin mukaan ulkomaille suuntaavien ei kannata olettaa ymmärtävänsä vierasta kulttuuria ja uusia ihmisiä, vaan hakea tietoa keskustelemalla.

”Ihmisiä kuuntelemalla tulee ilmi valtava määrä hiljaista tietoa, jota yritys voi ja sen kannattaa hyödyntää.”

Pitsanpaistaminen opetti stressinhallintaa

HR-tehtäviin Pires päätyi aikoinaan sattuman kautta. Hän opiskeli markkinointia ja valmistui 1990-luvulla laman keskelle. Kovan yrittämisen jälkeen hän sai töitä Valmetin henkilöstön kehitysosastolta ja huomasi jo silloin HR-työt omakseen.

”Kun ajattelen jälkikäteen, niin näin sen pitikin mennä. HR-ammattilaisena koen, että saan käyttää omia vahvuuksiani. Ensivaikutelma minusta on pehmeä, mutta tarpeen tullen osaan myös olla suoralinjainen ja tiukka.”

Kouluja on monenlaisia. Pires työskenteli opiskeluaikoinaan kahdeksan vuotta Kotipizzassa paistamassa pitsoja. Näitä vuosia hän pitää lähes yhtä tärkeinä oppivuosina kuin yliopistoaikaa.

”Siellä tuli eteen hyvin paljon erilaisia, yllättäviä tilanteita, jotka piti vain ratkaista: mitä tehdä tilanteessa, kun pitsa palaa pohjaan ja hirveä jono nälkäisiä asiakkaita odottaa ruokaansa? Opin todella paljon paitsi käytännöntaitoja, myös stressinhallintaa noina vuosina. Taidot ovat olleet tarpeen ja käytössä myöhemmin työelämässä”, Pires kertoo.

Yksinkertainen on kaunista

Pires arvostaa yksinkertaisuutta ja selkeyttä. Mitä vaikeampi asia, sitä yksinkertaisemmaksi se pitää muotoilla. Harvat asiat ovat niin vaikeita, ettei niitä pystyisi yksinkertaistamaan. Piresiä eivät kiinnosta kauniit, mutta monimutkaiset powerpointit, vaan asian ydin.

”On olemassa koulukunta, joka ajattelee, että monimutkaisuus on jotenkin hienoa. Minusta taas on sääli, jos tärkein asia ei nouse selkeästi esille ja hukkuu lillukanvarsiin.”

Selkeyden lisäksi HR-johtajan pitää Piresin mielestä olla peloton.

”HR-johtajan tärkein tehtävä on sanoittaa yrityksen suunta henkilöstölle. Pitää pitää huolta kokonaiskuvasta kaikilla niillä poluilla, jotka koskevat ihmisiä – luoda edellytyksiä henkilöstölle ja nähdä mahdollisuuksia. Minua kiinnostavat aidosti ihmiset ja heidän kehittymisensä. Jos taas jonkun ihmisen toiminnassa on parannettavaa – vaikka kyseessä olisi yrityksen toimitusjohtaja – HR-johtajan pitää huolehtia rakentavan keskustelun avulla, että kaikilla on yhteiset pelisäännöt”, Pires sanoo. 

Hän haluaa rohkaista ihmisiä myös myöntämään tietämättömyytensä.

”Uskalla olla tietämätön. Sano avoimesti, että et tiedä jotakin asiaa, mutta että opettelet sen. Tämä pätee niin asioihin, kulttuureihin kuin yrityksiinkin.”

Mitä paremmin johtaja tuntee ihmiset, sitä paremmin hän pystyy mukauttamaan omat tapansa toimia yrityksen kulttuuriin. Ihmistenlukutaito on myös kehittynyt pitkän uran aikana.

Entä mikä Pauligissa vetosi Piresiin?

”Yhtiö on aina ollut top 10:ssani. Pidän elintarvikealasta. Myös Pauligin pitkä historia ja tarina kiehtovat minua. Koska Paulig ei ole pörssiyhtiö, uskon, että pitkäjänteisempi kehitystyö on myös mahdollista. Elintarvikealalla on edessään huikean kiinnostava näkymä!”

Mutta mitä ihmettä, tuore HR-johtaja tunnustaa, ettei hän juo lainkaan kahvia – Frezzaa lukuun ottamatta! Pires on vannoutunut teeihminen.

”Onneksi tämä ei ollut kuitenkaan työhaastattelussa kynnyskysymys – ja eihän sitä tiedä, vaikka minusta tulisi vielä käännynnäinen”, Pires sanoo nauraen.

Uusimmat kahvi-uutiset suoraan sähköpostiisi.

Back to top