Kuukauden kysymys: Miksi kahvi ei maistu samalta kuin ennen?

Saamme usein kuluttajapalveluun kysymyksiä kahvin makuun liittyen. Sen vuoksi päätimme nostaa aiheen esille myös täällä blogin puolella. Tässä tekstissä käymme läpi yleisimpiä seikkoja, jotka voivat vaikuttaa kahvin makuun. 

Kahvirasvan eltaantuminen muuttaa makua

Tavallisin syy kahvin makuvirheeseen on kahvin sisältämän rasvan eltaantuminen. Eltaantuneisuus saa kahvin maistumaan laimealta ja aliuuttuneelta, jopa vetiseltä. Siksi on tärkeää, että kahvi ei joudu tekemisiin hapen kanssa. Avainasemassa on avatun kahvipaketin säilytys oikealla tavalla.

Valitse kahvilaitteellesi sopiva jauhatus

Jos kahvin jauhatusaste on valittu väärin käytettyyn valmistuslaitteeseen, lopputulos on liian laihaa tai vahvaa. Kahvipaketissa oleva kuvake kertoo, mikä valmistustapa kahville sopii. Jos esimerkiksi käytät erittäin hienoksi jauhettua kahvia suodatinkahvilaitteessa, kahvista tulee palaneen ja kitkerän makuista. Jos taas käytät karkeaksi jauhettua kahvia espressolaitteessa, lopputulos on kaukana aidosta espressosta.

Puhtaus on puoli ruokaa – ja hyvän kahvin makua!

Likaiset valmistuslaitteet tekevät kahviin kitkerän maun. Poista siis kahvirasva säännöllisesti ja pese laitteet jokaisen käytön jälkeen. Hyvän kahvin perusohjeessa sanotaan, että käytä tuoretta kahvia. Jos kahvi on vanhaa, maku voi olla painunutta. Pitkään keittimessä seisonut kahvi maistuu palaneelta ja kitkerältä. Kahvi on parhaimmillaan 5 minuuttia valmistuksen jälkeen.

Mikäli sinulla on kysyttävää kahvin mausta tai epäilet tuotevirhettä kahvissasi, voit olla yhteydessä meihin kuluttajapalvelussa. Autamme mielellämme kaikissa kahviin ja kahvinvalmistukseen liittyvissä kysymyksissä. Tuotereklamaatiot meillä tutkivat kahvilaboratorion ammattimaistajat sekä tuotannon ammattilaiset. Teemme kovasti töitä kahviemme korkean laadun takaamiseksi paahtimolta kahvikuppiin asti.

Maistuvia kahvihetkiä!

Kaisa Pauligin kuluttajapalvelusta

 

 

Back to top