Yhteistyöllä voimaa ja vaikuttavuutta

27.10.2017

Pauligin ja Reilun kaupan Etiopia-hankkeessa on mukana yli 25 000 kahvinviljelijää. Lue kahviliiketoiminnan vastuullisuuspäällikkö Seija Säynevirran ajatuksia yhteistyöhankkeistamme kahvin alkuperämaissa.

Reilun kaupan viikko muistuttaa meitä mahdollisuudesta vaikuttaa arjen kulutusvalinnoillamme kestävään kehitykseen. Pauligilla vastuullisuus on luontainen osa tapaamme ajatella ja toimia. Se näkyy monin eri tavoin liiketoiminnassamme, esimerkiksi paahdamme Suomessa kahvia uusiutuvalla energialla ja kehitämme pakkausratkaisuja uusiutuvista materiaaleista.

Haluamme tarjota laajan valikoiman tuotteita ja palveluja, jotka tekevät vastuulliset valinnat päivittäin hieman helpommaksi. Yksi hyvä keino edistää kestävää kehitystä on valita vastuullisuussertifioituja tuotteita, joita meillä on tarjolla useita eri vaihtoehtoja. Tällä viikolla on lanseerattu Mundo Reilusti Tumma –kahviuutuus tummapaahtoisen kahvin ystäville. Sertifioitujen kahviemme laajan valikoiman lisäksi ostamme kahvia myös tarkoin valituista vastuulliseksi varmennetuista kumppanuushankkeista, joiden kahvit tulevat erityisesti osaksi Presidentti-sarjan kahveja.
 

Vastuullisuus ja hyvä maku syntyvät yhteistyössä

 
Maailmassa on noin 25 miljoonaa kahvinviljelijää ja noin 70 prosenttia maailman kahvista viljellään alle kahden hehtaarin pienillä tiloilla. Nämä kahvinviljelijät ovat paikallisia pienyrittäjiä, jotka kamppailevat riittävän toimeentulon, toiminnan jatkuvuuden ja ilmastonmuutoksen kanssa. Jotta kahvin tulevaisuus olisi valoisa, tuemme kumppanuushankkeidemme kautta kahvinviljelijöiden toimeentulon turvaamista ja opetamme käytännön keinoja ilmastonmuutoksen aiheuttamia haasteita vastaan. 
 
Olemme tehneet yhteistyötä jo pitkään kahvinviljelyn kestävän kehityksen edistämiseksi. Paulig on esimerkiksi perustajajäsen vuonna 2001 perustetussa International Coffee Partners-yhteisössä, joka tukee12 maassa 66 000 pienviljelijää käytännönläheisin projektein. Tavoitteenamme on lähivuosina laajentaa ja syventää edelleen osallistumistamme tämän tyylisiin hankkeisiin. Aloitimme esimerkiksi Reilun kaupan kanssa vuonna 2016 pilottiprojektin kahvinviljelijäyhteisöjen tukemiseksi Etiopiassa Sidaman alueella, johon olemme sitoutuneet vuoteen 2021 asti. Hankkeen tavoite on parantaa viljelyn kannattavuutta ja kahvin laatua sekä koko yhteisön hyvinvointia. Sen piirissä on tällä hetkellä 12 osuuskuntaa, joissa on yli 25 000 kahvinviljelijää. Hankkeeseen osallistuu myös Suomen ulkoasianministeriö Finnpartnershipin kautta. 
 
Mielestäni olemme oikealla tiellä panostaessamme kestävää kehitystä tukevaan yhteistyöhön ja ostaessamme vastuulliseksi varmennettuja kahveja. Tämä työ tulee vaikuttamaan positiivisesti seuraavan sukupolven kahvinkasvattajiin, maapallomme terveyteen, mutta myös meidän omaan yritystoimintaamme. Näin voimme jatkossakin tarjota kahvinystäville korkealaatuisia kahveja erilaisista kahvimaista. Toivomme, että työmme maistuu myös niille, jotka nauttivat kahvejamme. 
 
 
Seuraavassa blogissani, joka julkaistaan joulukuussa, kerron tarkemmin pitkäaikaisen kumppanimme International Coffee Partnersin kanssa tehtävästä yhteistyöstä Brasiliassa. Pysy kuulolla!
 

Uusimmat kahvi-uutiset suoraan sähköpostiisi.

Kirjoittaja: Seija Säynevirta

Vastuullisuuspäällikkö

Seija edistää Paulig-kahvien vastuullisuusasioita päivittäin. 
Hän on makujen tutkimusmatkailija ja tykkää maistella erilaisia kahveja.

Back to top