Ikoninen Pauligin Presidentti uudistuu: Uudistuksen kasvoina Jorma Uotinen ja Ville Valo

1.9.2020

Vuodesta 1929 suomalaisia ihastuttanut ja heidän elämäänsä rikastuttanut Presidentti on uudistunut. Kahvi valmistetaan jatkossa UTZ-sertifioiduista kahvipavuista. Samalla premiumkahvin pakkauksia on uudistettu pitkää historiaa kunnioittaen. Suomalaisten rakastama ikoninen maku säilyy ennallaan. Presidentti-kahville valitun uuden viestinnän kasvoina esiintyvät Jorma Uotinen ja Ville Valo. 

Yli 90-vuotiaan Presidentti-kahvin klassikkoresepti ja maku säilyvät ennallaan, ja kahviin valitaan edelleen vain laadukkaimmat kahvipavut. Presidentti on Suomen toiseksi tunnetuin ja kolmanneksi suurin kahvibrändi. Presidentillä on myös hyvin uskolliset asiakkaat. Uudistusta on rakennettu jo jonkin aikaa tarkasti kuluttajia kuunnellen. 

– Halusimme kunnioittaa uudistuksessa rakastettua ja ikonista Presidentti-kahvia. Jo heti hankkeen alussa oli selvää, että emme muuta kahvin ainutlaatuista makua ja vuosikymmeniä salaisena pidettyä reseptiä. Uudistuksessa keskityimme tuomaan brändin visuaalisuuden ja markkinointiviestinnän tähän päivään ja tukemaan vahvemmin klassikkokahviamme, kertoo Pauligin kahvien kansainvälisestä tuotevalikoimasta ja brändiviestinnästä vastaava Jutta Nordblad

Jorma Uotinen ja Ville Valo: Aamu käynnistyy kahvilla 

Harva suomalainen merkkihenkilö yltää ikonisuudessaan ja klassisuudessaan Presidentti-kahvin tasolle. Sellaisia ovat esiintyvän taiteen mestari Jorma Uotinen ja musiikkilegenda Ville Valo.  

Pauligin Presidentti-kahvin tuoreissa mainoksissa esiintyy taiteen monitaituri Jorma Uotinen, joka tunnustautuu itse todelliseksi kahvi-ihmiseksi. Hän kertoo omasta suhteestaan kahviin:  

– En voisi elää ilman kahvia. Päiväni alkaa aina suurella kupillisella kahvia, ilman kahvikupillista en suostu lähtemään kotoa. Tummapaahtoinen Presidentti on ollut vuosia yksi suosikkikahveistani. Voin nauttia kahvia mihin vuorokaudenaikaan tahansa. 

Presidentit ovat Uotiselle muutenkin ajankohtainen aihe. Tamminiemessä esitetään syyskuussa keväällä valmistunutta tanssiteosta Uotinen goes Kekkonen

Myös musiikkilahjakkuus Ville Valo esiintyy Presidentin mainoksissa. Hänestä kahvi on varsinkin aamuisin muusikon hyvä ystävä: 

– Pillipiipareilla on tapana sanoa, että aamu ilman kahvia on kuin itsenäisyyspäivä ilman presidenttiä. 

Uudistettu Presidentti, tutut maut 

Paulig on halunnut Presidentti-kahvin uudistuksessa säilyttää käyttäjien rakastamat kahvin ikoniset tunnusmerkit ja samalla helpottaa uusien kokeilijoiden oman suosikkipaahtoasteen löytämistä. 

Presidentti-kahviperheeseen kuuluu neljä eri makuvariaatiota, joita on haluttu jo pakkauksissa tuoda entistä selkeämmin esiin. Näitä ovat sekä kahvin paahtoaste yhdestä neljään että kahvin makukuvaus.  

Suomalaiset kahvinjuojina 

Suomalaiset ovat kahvikansaa: Pauligin tutkimusten mukaan suomalaisista noin 88 % juo kahvia, ja keskimääräinen päivittäinen kulutus on yli kolme kupillista. Määrä on pysynyt kutakuinkin samana jo vuosikausia. Kulutustottumukset ovat kuitenkin muuttumassa kahvin käytön osalta arkisesta päivän rytmittäjästä nautintohakuisempaan suuntaan. Samalla jo vuonna 2007 lisääntymään lähtenyt tummapaahtoisten kahvien suosio on Suomessa edelleen kasvussa. Noin 11 % kokeilee mielellään uusia kahvimakuja ja kahveista myös valitaan yhä useammin eri tyyppinen kahvi kuhunkin nautintohetkeen sopivaksi.*  

Pauligin tutkimuksen** mukaan noin 70 prosenttia suomalaisista juo aamukahvia, suurin osa maidon kanssa, rennossa asussa, lempimukista, selaillen samalla päivän lehteä tai nettiä.  

Tuotetiedot 
Presidentti 

  • Kuvaus: Paahtoaste 1, maku on rikkaan aromikas, marjaisa ja charmantti. 
  • Presidentti 500 g suodatinkahvi Presidentti 500 g pannukahvi 
  • Presidentti papu 450 g 
  • Presidentti papu 1 kg 

Presidentti Tumma paahto  

  • Kuvaus: Paahtoaste 3, maku on täyteläinen ja siitä löytyy mustaherukan ja pähkinäsuklaan vivahteita. 
  • Presidentti Tumma paahto 500 g suodatinkahvi 
  • Presidentti Tumma paahto 500 g pannukahvi 
  • Presidentti Tumma paahto papu 450 g 
  • Presidentti Tumma paahto papu 1 kg 

Presidentti Gold Label  

  • Kuvaus: Paahtoaste 2, maku on vivahteikas, raikkaan hedelmäinen ja siinä voi maistaa jasmiininkukkien herkkiä vivahteita.  
  • Presidentti Gold Label suodatinkahvi 500 g 
  • Presidentti Gold Label papu 400 g 

Presidentti Black Label  

  • Kuvaus: Paahtoaste 4, maku on mausteisen suklainen, tumma ja täynnä kesyttämätöntä luonnetta. 
  • Presidentti Black Label suodatinkahvi 450 g 
  • Presidentti Black Label papu 400 g 

Lisätiedot
Paulig-kahvit ja vastuullisuus: https://www.paulig.fi/vastuullisuus  

UTZ-sertifikaatti: https://www.paulig.fi/kaikki-kahvista/kahvin-sertifikaatit 

Haastattelu/kuvapyynnöt: 
Pirjo Hästbacka, viestintäpäällikkö, Paulig, p. +358 50 356 8359 
media@paulig.com  

* Lähteet: Nielsen Finland Scanatrack ja Homescan 1999-May 2020 / NEPA Coffee tracking Base: Coffee drinking penetration - All 15-74 yrs, 556 IP Cups per day - Those who drink coffee, 483 IP / Need Based Segmentation 12/2018 Nepa N=1006 

** Lähde: Paulig Aamukahvitutkimus 2016, N = 1001 

Lataa korkearesoluutiokuvat

Back to top